Alepa avasi ovensa Pajamäessä torstaina 21.1.2016. Se toimii samassa HOK-Elannon omistamassa kiinteistössä, jossa vuonna 1960 aloitti Pika-Elanto, Pajamäen ensimmäinen kauppa. Sittemmin kauppa on muuttunut monta kertaa, viimeisimpänä alueen asukkaita palveli marraskuussa 2015 toimintansa lopettanut Siwa.
Pajamäkeläisten kohtauspaikassa, uudessa Alepassa on vastassa vakituinen henkilökunta. Seitsemän hengen tiimiä: Jenni, Tuula, Hannele, Amina, Jukka ja Kairit, luotsaa myymäläpäällikkö Carmen Osanen-Posio.
Alepan valikoima on ensi silmäyksellä varsin runsas ja monipuolinen. Esimerkiksi kasvis- ja luomutuotteita näyttäisi löytyvän pieneksi kaupaksi kiitettävästi. Valikoimaa kehitetään jatkuvasti nk. Korttelihylly-periaatteella. Myyjät ottavat tuotetoiveita vastaan ja pyrkivät toteuttamaan ne mahdollisuuksien mukaan. Toivetuotteet erottaa hyllyssä Korttelituote-kyltistä. Mitä innokkaammin ehdottelemme, sitä enemmän hyllyssä alkaa näkyä Pajamäkeläisten omia suosikkeja.
– Tavoitteena on mahdollisimman laaja, asiakkaiden toiveiden mukaan räätälöity valikoima. On tärkeää, että asiakkaat esittävät tuotetoiveitaan. Sen avulla kaupasta luodaan kaikkien tarpeisiin sopiva, kannustaa palautteen antamiseen myymäläpäällikkö Carmen Osanen-Posio.
Elintarvikevalikoimaa täydentävät Paistopisteen tuoreet leivät ja leivonnaiset. Kahvihampaan kolottaessa saa automaatista take away -kupin mukaan. Veikkauksen pelit ja arvat, sekä RAY:n automaatit ilahduttavat varmasti monia.
Hyllyjen välissä kierrellessä huomaa, että hinnat ovat kohtuullista lähikauppatasoa. Vihreän kortin valtakunnassa saa myös bonusta eli ostohyvitystä S-etukorttia vilauttamalla. Parhaimmillaan bonusta kertyy viisi prosenttia kuussa.
Peukutettava asia on sekin, että joka päivä klo 21–23 kaikki irtotuotteet (paistopiste) sekä punaisella merkitut tuotteet pompsahtavat –60 % alennukseen. Hyvä syy hyödyntää pitkiä aukioloaikoja. Alepa on avoinna arkisin 7–23 ja sunnuntaisin 9–23.